Toiminta
Yleistä
Seura tarjoaa kaikille jäsenilleen harjoittelumahdollisuuksia, minkä kautta kannustetaan aktiiviseen liikuntaan sekä kunnon hoitamiseen. Seura kannustaa urheilijoita osallistumaan myös kilpailutoimintaan.
Hallinto
Seuran vuosikokous pidetään vahvistettujen sääntöjen mukaisesti helmikuussa johtokunnan päättämänä aikana. Vuosikokouksen nimeämä johtokunta kokoontuu 6-10 kertaa vuodessa. Johtokunta nimeää tarvittaessa työryhmiä tai valiokuntia. Jäsenrekisteri pidetään ajan tasalla.
Talous
Seuran tulot koostuvat jäsenmaksuista ja jäsenten tekemistä talkootöistä. Seura tekee yhteistyötä Porin kaupungin kanssa hoitamalla valitsemiensa vastuuhenkilöiden avulla kuntokamppanjoiden kuntovihkoja. Myös muutamia yhteistyökumppaneita (mainosbannerit) on saatu seuran nettisivuille alkaen vuodesta 2016.
Keskeisimmät menot koostuvat harjoitustilojen vuokrista. Aikaisemmin PUV on tukenut edustusurheilijoiden matkakujuja arvokisoihin, mutta ainakin toistaiseksi ne ovat poistettu. Tällä hetkellä kulukorvausasiat päätetään aina sääntömääräisessä vuosikokouksessa kaudeksi kerrallaan.
Tiedotus
Seuran toiminnasta tiedotetaan kotisivuilla www.porinurheiluveteraanit.fi sekä lähetetään jäsenistölle tiedotekirje jäsenmaksulaskuja yhteydessä. Lisäksi tiedotetaan SaTyn piiripalstalla tapahtumista, joihin voivat osallistua myös seuraan kuulumattomat. Seuran omista kilpailuista ja tapahtumista tiedotetaan tarvittaessa Satakunnan Kansa yhdistystoimintaa –palstalla. Toimituksellista aineistoa pyritään saamaan julki alueen ilmaisjakelulehdissä.
Kilpailutoiminta
Seura järjestää omia sisäisiä mestaruuskilpailuja ja esim. Moukaripörssissä heittokisoja sekä vuosittaisen perinteisen leikkimielisen Rikun 10-ottelun.
Kansallisia ja siitä ylempiä (SM) kilpailuja pyritään järjestämään säännöllisesti.
Harjoitustoiminta
Urheilutalon aukiolokaudella on seuralla sisäharjoitusvuoro Urheilutalon kuntosalissa sunnuntaisin klo 9 – 11.. Karhuhallin aukioloaikana on yhteisharjoitusaika tiistaisin ja torstaisin.
Kunto- ja virkistystoiminta
Kuntosuoritusten kirjauksia varten on vapaa-aikaviraston ja seuran omia kuntovihkoja Katinkurun (yhdyshenkilö Petri Rajakorpi), Kirjurinluodon (yhdyshenkilö Pertti Ahomäki) ja Kalaholman (yhdyshenkilö Tiina Uusivirta) kuntopoluilla. Lentopalloa pelataan maanantaisin klo 14.30 – 16 ja perjantaisin 14 – 15.30 Urheilutalon palloilusalissa.
Tapahtumakalenteri tullaan jakamaan jäsenistölle jäsenkirjeen mukana maaliskuussa